Julkistamisen ajankohta
Julkistamisen ajankohta
Biohit mahdollistaa sijoittajien tasapuolisen ja samanaikaisen mahdollisuuden tiedon saantiin tiedottamalla arvopaperin arvoon olennaisesti vaikuttavista asioista mahdollisimman nopeasti ja ilman aiheetonta viivytystä.
Säännöllisen tiedonantovelvollisuuden piiriin kuuluvien taloudellisten raporttien ja muiden tiedotteiden/yhtiökokousta koskevien tietojen osalta Biohit julkaisee aikataulun ennen edellisen tilikauden päättymistä. Kalenteri on luettavissa yhtiön verkkosivuilla.
Viranomaishyväksynnöistä ja yhteistyösopimuksista yhtiö kertoo vasta kun sopimus on allekirjoitettu tai hyväksynnästä on saatu virallinen dokumentti.
Tuoteuutuuksista tai -parannuksista yhtiö pyrkii kertomaan vasta kun tuotekehitysprojekti on viety loppuun ja tuote on valmis lanseerattavaksi.


