haku   sivukartta
Yritys | Sijoittajatietoa | Tuotteet | Palvelulaboratorio | Ajankohtaista | Yhteystiedot

Lausuntojen antaminen

Hiljainen jakso

Biohit noudattaa niin sanottua hiljaista jaksoa (silent period) kolme viikkoa ennen tulosjulkistuksia. Tänä aikana Biohitin johto tai muu henkilöstö ei anna yhtiön taloudelliseen tilaan tai markkinoihin liittyviä kommentteja eikä tapaa pääomamarkkinoiden tai talousmedian edustajia.

Jos jokin hiljaisen jakson aikainen tapahtuma kuitenkin vaatii välitöntä julkistusta, Biohit julkistaa tiedon viipymättä tiedonantoa koskevien määräysten mukaisesti ja voi kommentoida kyseistä tapahtumaa.

Tietovuodot ja huhut

Biohit pyrkii varmistamaan, ettei arvopaperin arvoon vaikuttavia tietoja vuoda julkisuuteen ennenaikaisesti. Pörssitiedotteen tai taloudellisten raporttien valmistelun aikana yhtiö pyrkii varmistamaan, että tiedot pysyvät luottamuksellisina mm. salassapitosopimuksilla, kouluttamalla sisäpiiriläisiä ja suojaamalla tiedostoja.

Yhtiö ei kommentoi keskeneräisiä asioitaan, mahdollisia julkisuudessa liikkuvia huhuja, osakekurssin kehitystä, kilpailijoiden tai asiakkaiden toimia tai pääomamarkkinoiden laatimia ennusteita. Mikäli Biohitin arvopaperin arvoon olennaisesti vaikuttava tieto esiintyy julkisuudessa, yhtiön johto arvioi tilanteen ja päättää mahdollisen tarkentavan pörssitiedotteen julkaisemisesta.

Copyright © Biohit Oyj 2005. All rights reserved. | Legal Notice