Lunastusmääräys
Jos A-osake siirtyy B-osakkeenomistajalle tai yhtiön ulkopuoliselle uudelle omistajalle, on siirronsaajan ilmoitettava siitä viipymättä hallitukselle ja A-osakkeenomistajilla on oikeus lunastaa osake seuraavilla ehdoilla:
- Lunastusoikeus ei koske perintöön, testamenttiin ja sulautumiseen perustuvia saantoja.
- Jos useammat osakkaat haluavat käyttää lunastusoikeuttaan, on osakkeet jaettava hallituksen toimesta halukkaiden kesken heidän ostamiensa osakkeiden mukaisessa suhteessa.
- Mikäli jako ei näin mene tasan, jaetaan yli jääneet osakkeet lunastusta haluavien kesken arvalla.
- Lunastushinta on siirtäjän ja siirronsaajan sopima hinta, taikka jos saanto on vastikkeeton, osakkeen viimeiseen tilinpäätökseen perustuva arvo.
- Hallituksen tulee antaa tieto osakkeenomistajille osakkeen siirtymisestä kahden viikon kuluessa siirtoilmoituksesta lukien. Tiedoksiantamisen tulee tapahtua todistettavasti kirjallisesti. Tiedon tulee sisältää lunastushinta ja päivämäärä, jolloin lunastus on viimeistään tehtävä.
- Osakkeenomistajien tulee esittää lunastusvaatimuksensa kirjallisesti yhtiölle kuukauden kuluessa siitä, kun osakkeen siirtymisestä on ilmoitettu hallitukselle.
- Lunastushinta on suoritettava siirronsaajalle käteisenä tai pankin varmentamalla shekillä kahden viikon kuluessa lunastusvaatimuksen tekemisestä tai mainitussa ajassa talletettava ulosotonhaltijalle.
- Lunastusoikeutta sekä lunastushinnan määrää koskevat erimielisyydet on siirrettävä välimiesten ratkaistavaksi välimiesmenettelystä annetun lain mukaisessa järjestyksessä.


